Jussi Merisaari

    IMG_5182_Jussi_korj_pienikuva.jpgReiki Master Teacher Jussi Merisaari

    Puh. 0400-827 255
    ma-pe klo 9-16
    jussi.merisaari(at)gmail.com

 

 

 

 


Takana on yli 20 vuotta rakennusalaa, josta viimeiset 10 vuotta oman yrityksen hoitamista. Taiji on myös kuulunut elämääni 18 vuoden ajan ja olen opettanut taijita noin 15 vuotta. Olen myös opiskellut hermoratahierontaa.

Terveyteen vaikuttavat asiat ovat aina kiinnostaneet minua ja niinpä sitten tutustuin reikiin syksyllä 1998 käymällä Evan peruskurssin Turussa. Jatkokurssin kävin keväällä 1999 ja 3A-kurssin saman vuoden syksyllä. Elokuussa 2000 aloitin Master-koulutuksen ja valmistuin elokuussa 2001. Siitä lähtien olen pitänyt perus- ja jatkokursseja Etelä-Suomen alueella. Reiki Master Teacheriksi valmistuin joulukuussa 2003.

Reikistä on tullut minulle nyt työ ja välillä tuntuu että rakennusala on harrastus ja reiki varsinainen päätyö ja onhan se taijikin siellä taustalla. Vapaa-aikoina harrastan kuntoilua ja metsissä vaeltelua ym. Reiki on tuonut suuria muutoksia elämääni ja odotan mielenkiinnolla jatkoa.